torstai 30. elokuuta 2012

Housuja velourista

Tein pian syntyvälle uudelle perheenjäsenellemme pikkuiset housut ja samalla huomasin, että koneella oli parit muutkin housut vielä bloggaamatta.


Ensimmäisenä esittelyyn 100 senttiset pöllömetsävelourista ommellut ihanuudet. Kaava on Ottobren vauvahousukaava suurennettuna, olisikohan ollut lehti 1/2012. Aika leveä kaava olikin, mutta niinkait sitä olettaa sopiikin kun vauvakaava on kyseessä.


Tilasin joskus aikaa sitten Tiritomista tuollaista mustavihreää raitaresoria, joka osoittautuikin luonnnossa aika hurjan väriseksi. Näitä housuja tehdessäni tajusin, että pöllömetsävelourin (Sampsukasta) kanssa se sopikin kuin nenä päähän, joten pääsi käyttöön. Lahkeensuuresoreista tein käännettävät.

Sopivat pökät vähintäänkin siivoukseen.


Ottobren hauskannäköistä Little Houses kaavaa halusin kokeilla heti sen nähtyäni, ja teinkin sitten ystäväni vauvalle housut autovelourista.



Kaapista löytyi aikanaan Ikasyrin salaisesta paketista paljastunut, hyvin autojen kanssa sopinut raitavelour, joten tein peppukappaleen siitä. Aika hauskan näköiset tuli. Kaava näyttää mielestäni reisistä vähän kapealta, mutta käyttökokemuksista en tiedä, koska en ole muistanut kysyä. Myös autovelour on Ikasyriltä, ja resorit ovat Marimekon.




Halusin kokeilla Little Houses kaavan toimivuutta ihan omakätisesti, ja teinkin meille omaan käyttöön samalla kaavalla pienenpienet pirteät housut Ikasyrin sydänvelourista.




Näihin varastoista ei löytynyt sopivaa toista velouria peppukappaleeksi, joten päätin kokeilla tereitä peppusaumoihin. Hirmu kivan näköiset tuli, vaikka saumat vähän aaltoilevatkin. Käytössä ei varmaankaan huomaa moista ja pesukin voi auttaa asiaa. Keltainen resori on Marimekon.


Loppuun vielä yksi tekemäni vauvan myssy. Olen tehnyt tällä samalla kaavalla pari myssyä aiemminkin, mutta ihan tarkkaa kokoa en kaavalle tiedä, sillä olen piirtänyt kaavan kaupan huomattavasti suuremman myssyn pohjalta sieltä täältä pienentäen. Kaavalla oli siis tehtävä myssy omallekin pienelle, jotta selviää vihdoin tämäkin mieltä askarruttanut kokoasia.




Myssyn sienitrikoo on Sampsukalta ja kantit ovat raitatrikoota Ikasyriltä. Nauhat tein tällä kertaa ohuina suikalemaisina enkä kantattuina kuten parissa aiemmin tekemässäni. Uskoisin, että on toimivammat näin.

tiistai 28. elokuuta 2012

Helicopter fox "huppari"



Ottobren numerossa 1/2012 oli Helicopter Fox trikootakin kaava. Jostain syystä sain heti idean, että teen sen poikani hyvälle ystävälle 2-vuotislahjaksi, vaikka synttäreihin oli vielä useampi kuukausi. Suurensin kaavan kokoon 98 ja tein siitä ensin kaavakokeiluna reiluilla saumanvaroilla omalle pojalle autotakin. Nepparit korvasin vetoketjulla sekä ulkonäön että kätevyyden takia.




Tämä siis vastaa noin kokoa 104, mutta siitä tuli auttamattomasti liian ison näköinen muuten tuota kokoa käyttävälle pojalle. Hartiat varsinkin olivat liian leveät. Tämä päätyy siis hetkeksi varastoon odottamaan hartioiden leveytymistä. Toivottavasti tulee vielä aika, jolloin on sopiva, sillä tykkään kyllä kovasti tuosta eri väristen kanttien ja resorien yhdistelmästä. Tässä kangas on tietenkin Metsolasta ja joustofroteeta, resorit ovat Marimekon.


Pojan kaveri on omaa poikaani pienempi kooltaan, joten tein hänelle takin ilman saumanvaroja ja kavensin kaavaa hieman hartioista. Myös kaula-aukkoa pienensin vähän, sillä sekin oli autohupparissa leveähkö. Pituuden tein vetoketjun pituuden mukaan.



Norsutakki on autotakista poiketen vuoritettu. Vuorina käytin värivirheellista kultakutria (Hannan Kankaasta). Tähän takkiin tein myös kaavan mukaisen taskun raitatrikoosta. Samalla raitatrikoolla tein myös kanttaukset sekä hihansuiden resorit. Norsutrikoo on Sampsukasta ja raitatrikoo Ikasyriltä.







Tykästyin tähän takkiin niin, että oli kuitenkin saatava pojalle sopivakin takki. Ja koska perheemme saa pian myös pienen lisäjäsenen, päätin tehdä vielä yhden takin koossa 68. Pojan takki on tehty suurentamallani 98 kaavalla, mutta kapeimmin hartioin ja kaula-aukkoa pienentäen. Myös pituutta takissa on lisätty. Koon 68 takki on suoraan kaavan mukainen.






 Pupukangas on aikaa sitten Ikasyriltä hankittua ja takit on vuoritettu Marimekon raidalla. Taskuun laitoin tuon raidan vinoon antamaan vähän lisäilmettä. Musta resori on myös Marimekon. Pitkään arvoin resorien ja kanttausten väriä, mutta olen tyytyväinen, että maltoin valita "tylsän" mustan.

Ja tässä poseeraa uuden puputakin onnellinen omistaja.



lauantai 25. elokuuta 2012

Kierrätysmekko

Jokin aika sitten sain ystävältäni naisten kangaspaidan ja toiveen tehdä siitä hänen tytölleen mekon. Projekti olikin mieluinen ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Mekon kaava on oma, kokoon osviittaa katsoin jostain Ottobren liivimekkokaavasta.



Paidan takakappaleen muotolaskokset olivat purettavissa, joten mekon etukappaleen sain tehtyä ilman pystysaumoja. Paidan etukappaleen muotolaskoksissa oli kangasta leikattu, joten mekon takakappaleesta löytyy pystysaumat. Paidan etukappaleen nappilistan hyödynsin mekon takakappaleessa, ei tarvinnut ommella vetoketjua, ja sopii hyvin mekon tyyliinkin noin.

Mekon selkäpuolella näkyvissä paidan koristesaumaa sekä muotolaskosta.

Paidan nappilista "aukeni" kaulukseen päin, joten mekkoon otin paidan vyön vyölenkin ja lisäsin napin. Tuli mukava yksityiskohta niskaan ja mekko pysyy hyvin päällä.

Ystävältäni sain paidan lisäksi reilun pätkän kaunista koristepitsiä, jota lisäsin mekon helmaan kokonaisena ja vaakasaumaan halkaistuna. Näin ei tullut liikaa toistoa tuon pitsin osalta.




Tässä vielä kuva mekosta käyttäjänsä päällä.